Ja niin se tamma siinä oli. Iida seisoi jykevänä väliaikaisen tallinsa pihassa ja itse seisoin sen ohjien toisessa päässä. ”Hei vaan, kaunokainen,” kuiskasin hiljaa hymyillen ja silitin tamman muhkeaa kaulaa. Se pörisi ja haisteli ilmaa äänekkäästi, ja ilmoitti saapumisestaan kovalla hirnahduksella. Nauroimme tamman vanhan omistajan kanssa Iidan hölmöilylle ja hän hyvästeli tammansa haikein mielin. ”Harmi, että mun pitää tehdä näin…” hän sanoi hiljaa ja rapsutti ruunikon turpaa. Iida laski päätään alemmas helpottaakseen silittelyä ja näin omistajan melkein itkevän. ”No, kunhan me päästään kotiutumaan omaan talliin niin oot todellakin tervetullut moikkailemaan vaikka joka päivä!” hymyilin naiselle, joka vastasi hymyyni haikeasti. ”Kiitos, mielelläni tulen. Ehkä mä nyt meen ettei tästä tuu yhtään vaikeampaa!” hän naurahti ja vilkutin hänelle hänen ajaessaan tallilta pois, Iida vierelläni. Tallin omistaja Jonna kantoi tamman varusteita talliin ja sanoi minulle, että hevonen kannattaa varmaan viedä talliin.

Kävin kuitenkin vielä Iidan kanssa kentällä kävelemässä ja muutaman kierroksen jälkeen lukitsin portin ja otin tamman suitsista riimunnarun ja ohjat irti. Tamma ei ensin edes ymmärtänyt olevansa vapaa, mutta kun hätyyttelin sitä, se lähti käyskentelemään pitkin kenttää äänekkäästi tuhisten. Se haisteli kenttää ja kun kentän viereisen tarhan reunalle tuli muutama Jonnan oma hevonen, tamma kurotti jättimäisen kaulansa aitojen yli nuuskimaan suomenhevosia, jotka eivät päässeet venymään yhtä pitkälle. Nauroimme Jonnan kanssa näkymälle ja Iida kosketettuaan yhden suomenhevostamman turpaa lähti kiireellä ravaamaan kentän toiseen reunaan pää pilviä hipoen. ”Voi juntti, eipä noi sua voi syödä,” Jonnan aviomieskin nauroi tamman pöllöilylle. ”Iida on muuten vähän hassu.. Ennemminkin tälle tammalle sopisi Irina,” Jonna kommentoi ja hiljenin hetkeksi. Tamma tuli luokseni nuuskuttelemaan meitä ja asetin käteni tamman turvalle. ”Tai Inkeri!” hihkaisin ja tamma heilautti korvansa eteen. ”Irinahan on sen Ruotsin prinsessan Ingegerdin lempinimi,” Jonna sanoi hymyillen ja tarjosi tammalle muutaman herkun, jonka se suorastaan vain nielaisi. ”Niinhän se oli. Ja täähän on nimetty sen Ingegerdin jälkeen. Emänsä oli Rågårds Estrid ja isänsä Rågårds Olof. Mulla on kuninkaallinen hevonen!” nauroin. Päädyimme kuitenkin siihen, että Inkeri oli parempi nimi tammalle.

Nyt Inkeriksi nimetty tamma söi iltaruokansa hyvällä ruokahalulla, vaikka pelkäsin sen stressaavan muuttoa suuresti. Hyvillä mielin se myös nuuski ja tervehti muita hevosia, jotka vähän jännittivät tamman kokoa. Prinsessa Ingegerd ei antanut sen haitata, vaan yritti kaveerata kaikkien kanssa. Veimme sen muiden mukana yöksi talliin, ettei se vaan sattuisi jostain karkaamaan. Seuraavana aamuna sain Jonnalta viestin: ”TÄÄ HEVONEN SYÖ IHAN HIRVEÄSTI RUOKAA!!!!”

Päiväkirja

04.04.2017 | Ruotsin kuninkaallisen saapuminen

10.04.2017 | Muutto Repolanmäkeen

Inkeri tömisteli kiukkuisesti trailerissa, kun seisoimme Jonnan tallin pihassa hyvästellen porukkaa. ”No, ehkä te nyt lähdette ettei pikkuprinsessa nyt suutu tuolla!” Jonna nauroi ja minä kannoin vielä viimeisetkin varusteet auton takapenkille. Suljimme trailerin lastaussillan ja käynnistin auton hetkeksi lämpenemään. Heitin vielä viimeiset heipat ja tarkistin, että trailerin kanssa on kaikki kunnossa. Ja siitä sitten lähtikin meidän pitkähkö ajomatka kohti Repolanmäkeä.

Muutaman tunnin jälkeen käännyinkin jo pihaan, ja huomasin ajan kuluneenkin yllättävän nopeasti. Arnika ja Emma odottelivat parkkipaikalla ja näin kaksikon supattelevan toisilleen jotain innokkaan näköisinä. Päätäni pudistaen nauroin ja parkeerasin auton suorastaan keskelle parkkipaikkaa traileri tallia päin, jotta mitään ei ehkä sattuisi. Sammutettuani auton naiset saapuivat auttamaan tavaroiden kanssa. Pyysin heitä ottamaan vain vaaleanpunaiset varusteet, loput veisin kotiin odottelemaan vuoroaan, ettemme veisi kaikkea tilaa pikkutalin varustehuoneesta. Olli saapui auttamaan itse tamman kanssa ja vaihdettuani sille riimun päähän pyysin traktoria peruuttamaan lastaussillalle. Tamma asteli hillitysti alas ja antoi minun kävellä itsekin ulos ennen kuin se edes yritti kiinnittää huomiota talliin. Pian Inkeri kuitenkin hörähti äänekkäästi nähdessään kakkostarhassa majailevat Baliuksen, Gingerin ja Prinssin. Pojat vastasivat hirnahtaen ja Olli lupasi kasata trailerin, että pääsin viemään tammaa talliin.

Tallin edessä Arnika, Emma ja Mari tervehtivät Inkeriä, joka tyrkkäsi päänsä heti kaikkien syliin vuorollaan. Naiset nauroivat ja yrittivät työntää elefanttia poispäin, mutta kun tamma niin mielellään olisi halaillut pidempään. Se hörisi kevätpäivässä iloisesti ja katseli ympärilleen, kun Emma purki tamman kuljetusvarusteita. ”Mistä sä tällasen kaunottaren edes löysit?” Mari kysyi ja Arnika kyseli heti hintaa. ”Paljon kierrelly pikkuponi tuolta Vaasan suunnilta, sellasen 700 maksoi,” hymyilin ja silitin tamman kaulaa. ”No sillähän ei sitten hinta ollut suhteessa tohon kokoonsa!” Arnika nauroi ja vuorostaan silitteli neidin päätä. ”Jos sä viet sen nyt tonne tarhaan ja tuon vaikka Mossen sinne illemmalla vielä. Siirrän vaan Thunderin ensin johonkin vapaaseen tarhaan, niin saa tamma vähän tuntumaa muihin hevosiin!” Arnika ehdotti hymyillen.

Saimme itseasiassa kaikki kolme tarhakaveria tottumaan toisiinsa tuomalla kaikille päiväheinät tarhaan tarpeeksi kauas toisistaan ja välipalan jälkeen Thunder uskaltautui nuuskimaan tammaa lähempää. Mosse jätti kaksikon rauhaan, vaikkei ruuna edes tammaa sen pahemmin yrittänyt karttaa. Inkeri katseli kummissaan tallin pihalla häärääviä ihmisiä, mutta läsipää näytti sopeutuneen jo päivän aikana porukkaan hyvin. Kävin siivoamassa ja valmistelemassa tamman karsinan pikkutallissa ja jättämässä sille herkkuja iltaruoan sekaan, ennen kuin aloin järjestelemään Inkerin varusteita. Saatuani tamman kamat jonkinlaiseen järjestykseen sutaisin suitsiin nahanpuhdistusainetta ja samalla pyyhkäisin Danten suitset siistiksi. Ruuna oli omassa tarhassaan tyytyväisenä, olin nähnyt sen ajaessani parkkipaikalle, joten siivosin myös sen karsinaa hieman ennen kun kävin tyhjentämässä kottikärryt lantalaan.

Vaikka kevätilta oli yllättävän viileä ja tuulinen, kävin poimimassa Inkeriltä fleeceloimen pois ja annoin sen vielä hetken tutustua uusiin ystäviinsä ja sen jälkeen alkoikin hevosten pakkaaminen talliin. Olin päivän mittaan autellut Arnikaa ja Emmaa erinäisissä tekemisissä ja kuvannut, kun Arnika oli liikuttanut osaa hevosista, koska tämä olikin ensimmäinen kerta kun näin naisen jonkun hevosen selässä! Veimme hevosia sisään tarhausjärjestyksessä. Inkeri oli hieman hämillään, kun kaverit ympäriltä alkoivat katoilemaan tallien syövereihin, mutta se rauhoittui päästessään Mossen viereiseen karsinaan. Sain tietenkin kunnian kävelyttää vielä Dantenkin sisään ja kerroin pojalle, etten olisi todellakaan hylkäämässä sitä. Jos Dante olisi osannut puhua, se mitä todennäköisimmin olisi kertonut, ettei sitä juurikaan edes kiinnostaisi.

Kun kaikki oli hoidettu, purin trailerin Arnikan luvalla sittenkin hetkeksi Repolanmäen pihaan. Lupasin viedä sen huomenna pois, mutta onneksi nyt enää kymmenen aikaan ei tarvinnut lähteä ajelemaan pitkin kyliä. Hyvästelin Arnikan ja kiitin häntä vielä tallipaikasta ennen kotimatkaa.