Riekontorppa

Ransu on mukava piristys suomenhevostallin arkeen, kun pikkuponi hyppelehtii suokkiorien seurassa pitkin maita ja mantuja. Hartwig’s Cabernet Franc on eloisa ja mieletön poniori, jolta ei luonnetta puutu – onneksi se on ehkä yksi maailman kilteimmistä hevosista. Ransulla on tapana hurmata kaikki vierailijat, vaikka se eroaa muista hevosista aika voimakkaasti, ori kuitenkin sopeutui suomenhevosten seuraan todella nopeasti, mikä oli tietenkin vain todella hyvä.

​

Taluttaessa ja muutenkin maasta käsin Ransu on helppo, siitä tulee mieleen vain todella energinen ponivarsa, joka ei pysy pöksyissään, vaikka sitä kuinka komentelisi. Oriilla on paha tapa rynniä taluttajan yli tai suoraan taluttajan päälle innostuessaan jostain ja yleensä sitä saakin taluttaa hanskojen ja pahimpina päivinä myös raipan taikka kuolaimen kanssa. Vaikka oreja ei yleensä pitäisi käsitellä mitenkään erilaisesti kuin muita hevosia, Ransun käyttäytymistä on pakko kontrolloida komentamalla sitä vahvemmin kuin ketään muita – muuten ori yrittää nousta niskan päälle ja tekemisestä ei tule yhtään mitään.

Hoidettaessa Ransu on ehkä maailman helpoin kaveri, se seisoo kiltisti paikallaan ja korkeintaan aina nuokkuu. Varustus ja kaikki muut hoitotoimenpiteet sujuvat kuin lennossa, kun ponia ei tarvitse komennella eikä se yritä vastustella mitään – hyvä vaan. Ransussa on se huono puoli, että poni vihaa vettä. Sen peseminen on suorastaan mahdotonta ja kesäkuumalla hikien pyyhkiminen sienellä pois ei muuten varmasti tule onnistumaan, jos Ransu niin päättää. Harvoin ruunivoikkoa poikaa pestään, mutta se kun tuppaa hikoilemaan aika paljon kesäisin, niin sen kanssa joutuu vänkäämään sienten ja pyyhkeiden käytöstä aika reippaasti.

​

Ratsuna Ransu on ihan okei, siltä löytyy virtaa ja se on alkuun todella raskas kädelle, eikä poni myöskään ole herkimmästä päästä. Kunnon verryttelyjen jälkeen Ransu kuitenkin kevenee etupäästä huomattavasti ja hakee itsenäisesti hyvän tasapainon, ja sitten se onkin todella mukava ratsu. Ponia joutuu useasti ajamaan eteen, sillä oriilla on paha tapa hidastella, kun tehtävät eivät enää kiinnosta ja luovuttaa työskentelyn saralla kokonaan. Ransua on helppo motivoida pitkillä kävelytauoilla, jolloin tietenkin liikutuskin venyy hieman pidemmäksi kuin muilla hevosilla, mutta ainakin poni on tyytyväinen – ja usein myös ratsastajakin. Sileällä tosiaan tylsistyy helposti, mutta jos ponille jaksaa keksiä mielenkiintoisia ja vaativia tehtäviä, se jaksaa väkerrellä niitä vaikka kuinka pitkään.

​

Esteillä Ransu on kuitenkin parempi kuin sitä osaisi odottaa. Ori hyppää hyvällä ilmavaralla pienimmätkin esteet ja sillä riittää kapasiteetti yllättävän pitkälle. Ransu ei kuumu eikä rupea temppuilemaan, joten se osittain soveltuu myös aloittelijoiden ratsuksi – mitä nyt saattaa välillä hermostua, jos ratsastaja vain istuu eikä edes yritä ratsastaa itse. Kisatilanteissa Ransu on hermostuneisuutensa vuoksi vähän sähäkämpi ja nopeampi, mutta käsissä poni on aina pysynyt.