top of page

Kiertotähti

Virtuaalihevonen || kuvat © luvat on

ROTU: suomenhevonen

​

SUKUPUOLI: tamma

​

SÄKÄ: 160cm

​

VÄRI: punaruunikko

​

SYNTYNYT: 01. helmikuuta 2017, 4v

PAINOTUS: estepainotus

​

KOULUTUS: heA re 110cm

​

KASVATTAJA: Sara Forselius, evm

​

OMISTAJA: VRL-14510

​

REK.NO: VH17-018-0523

Saavutukset: SV-II, KTK-II

Kikka on palkittu Suomenhevosvarsojen arviointitilaisuudessa toukokuussa 2017  pistein 63.7 (7, 10, 8 + 7.2, 7.5 + 5, 19) SV-II

Kikka kävi kantakirjaustilaisuudessa syyskuussa 2017 ja toi kotiin KTK-II pistein 75 (19 + 19 + 19 + 18)!

​

Luonne

Kikka on suloinen ja kaunis tamma, mutta todennäköisesti vain päällisin puolin. Uusille ihmisille tamma on hyvin hapan ja useat pitäisivät sitä ongelmahevosena, ellei se olisi ratsuna erinomainen ja ellei se periyttäisi varsoilleen liikkeitään ja toimivuuttaan. Yleisesti Kikka on vähän vaikea, eikä sitä anneta kenen tahansa käsiin. Yleisilmeeltään tamma on rauhallinen, taluttaessa se ei ainakaan yrittele mitään. Kiertotähti on kuitenkin saanut lisänimiä kuten julma, ilkeä ja lohikäärme, eikä ne kyllä turhia nimiä ole.

​

Hoidettaessa Kikka on hapan ja sen ilme on aina hieman kiukkuinen. Vaikka Kikka on kaunis, se vaikuttaa enemmänkin pinnalliselta hollywood-tähdeltä, joka ei anna koskea itseensä. Harjaus on kumminkin tehtävä joka päivä, joten mielellään se hoidetaankin kun tamma on kiinni joko karsinassa tai käytävällä. Tamma kiukuttelee koko harjauksen ajan, se nakkelee niskojaan ja esittää herkkäihoista, vaikkei sitä todellisuudessa haittaisi harjauksen hoituvan vaikka talikolla. Tamma esittää erityisesti tuntemattomille, mutta ei se lopeta tallityöntekijöidenkään käsittelyssä. Tammaa on suorastaan ärsyttävä varustaa, kun se yrittää purra satulaa ja näykkiä hoitajaa, eikä Kikan kesyttämiseen riitä yksi kova sana, vaan siihen tarvitsee itsellekin kovan luonteen.

​

Ratsuna Kikka on siedettävämpi, sillä tamman jokapäiväisen elämän kohokohta on liikutus. Kikka on todella yritteliäs ja se osaakin paljon, ja se on hyvin miellyttävä ratsastettava. Tamma toimii täysin omalla moottorilla ja pienilläkin avuilla, eikä se ota 100% nokkiinsa liian ronskeista otteista. Tamma ei kyllä siedä pelkkää heilumista ja vieteriukkoa selässään, joten sen verran kehonhallintaa on pakko olla, jos meinaa tällä tammalla edetä. Kikka ei jaksa keskittyä koulupuolella melkein mihinkään, sillä tammalla on hyvin lyhyt keskittymiskyky ja sen saa pidettyä virkeänä vaihdellen tehtäviä tarpeeksi useasti.

​

Esteillä Kikka on elementissään ja silloin se on myös vaativampi ratsastajan suhteen. Jos selässä vain roikkuu mukana ja korkeintaan ohjaa hevosta, Kikka kieltäytyy kokonaan hyppäämästä. Tammalla on loistava hyppytyyli ja suorastaan lumoavat liikkeet muutenkin, mutta anteeksi se ei enää esteillä anna. Sitä on pakko ratsastaa joka askeleen verran eteenpäin jos haluaa päästä ylittämään esteitä, mutta tamman selässä ei tarvitse olla mikään varsinainen estekonkari selvitäkseen ruunikon kanssa. Kisapaikoilla Kikka antaa enemmän anteeksi ja yleensä haluaa itse hoitaa hyppäämisen, mutta ohjaus jää tietenkin aina ratsastajalle. Kikka on siitä hyvä hevonen, että sitä on helppo kontrolloida pelkästään istunnalla ja jaloilla, sille ohjat eivät ole kovinkaan tarpeelliset.

​

Maastossa Kikalla saattaa mennä hermot ihan mihin tahansa, joten sen kanssa on parempi lähteä yksin maastoon, ettei muut hevoset kiehauta tammaa reunan yli. Maastossa neiti on hieman reippaampi ja räväkämpi, muttei ole koskaan eläessään ryöstänyt ratsastajaltaan. Maastoesteillä Kikka vahtii hyppyä entistä enemmän eikä sen kanssa ole tarvinnut käydä maastoesteiden keskellä, sillä tamma osaa huomioida ympäristönsä hyvin tarkasti.

Suku ja jälkeläiset

i. Kiertoilmaus

evm

rautias, 156cm

e. Tähden-Lento

evm

punaruunikko, 161cm

ii. Ilvestys

evm

tprn, 159cm

ie. Kaksoiskaarto

evm

vrn, 153cm

ee. Pyrstötähti
evm
rn, 160cm

ei. Liitoturma

evm

rt, 162cm

iii. Ihmeistys

iie. Ilvesniemen Iitu

iei. Kappaleina

iee. Kutitus

eii. Laita Lentämään

eie. Pilotti

eei. Valoilmiö

eee. Ilmahehku

Kikan isä Kiertoilmaus oli komea suomenhevonen, joka pompotteli omia ihmisiään 6-0. Kirka oli kiukkuinen ja ärsyttävä ori, joka oli myöhemmillä vuosillaan entistä pahempi. Ori tappeli muiden hevosten kanssa ja tykkäsi muutenkin olla enemmän yksin kuin muiden seurassa, laidunkautta lukuun ottamatta. Kirka oli kuitenkin hieno ratsu, joka pärjäsi niin esteillä, maastoesteillä kuin koulupuolellakin. Kirka oli moniosaaja, jonka varsat saivat isältään mahtavan hyppytyylin ja työskentelymotivaation.

​

Isänisä Ilvestys oli tummanpunaruunikko suoranainen komistus, joka oli kiltti ja seurallinen ori, jota oli oikeastaan miellyttävä käsitellä ja se sekoitettiin hyvin useasti ruunaan. Ori asui koko elämänsä oriasemalla ja sille tammojen näkeminen oli kuin joulu pikkulapselle – ori melkein jopa riehaantui ja hyvin epä-Ilves tyyliin rupesi rellestämään pitkin pihaa. Yleisesti Ilves oli reilu kaveri, jota oli kiva ratsastaa, vaikkei se mikään erikoinen ratsu ollut. Se pärjäsi lajissa kuin lajissa, vaikka kouluvääntö olikin sen erikoisosaamista.

​

Isänemä Kaksoiskaarto oli hyvin perinteisen näköinen, jykevä suomenhevostamma, joka oli kotitallillaan ainakin monipuolisessa käytössä. Kamillaa käytettiin raveissa ja ratsukilpailuissa, mutta näyttelyihin tammaa ei viitsinyt viedä, kun yksistä näyttelyistä tuli melkeinpä täysinäinen lyttäys tamman rakenteen takia. Kotiinsa se kumminkin kelpasi ja onneksi sen rakenne ei periytynyt varsoille kovin vahvasti. Kamilla pärjäsi kisoissakin todella hyvin, sillä kylmäpäistä tammaa ei häslääminen ympärillä haitannut ollenkaan.

​

Isänisänisä Ihmeistys punarautias ori, joka sai nimensä sen vuoksi, että se näytti aina jotenkin ihmettelevältä ja järkyttyneeltä. Ihme oli kuitenkin suhteellisen lempeä sielu, vaikka sillä olikin hyvin paljon energiaa ja virtaa, eikä se malttanut rauhoittua esim. ratsastaessa ollenkaan – alkuverryttelyissä se keräsi vain lisää energiaa ja kisakentillä sen selässä oli pakko olla tomera ratsastaja, tai Ihme vei ratsastajaa 6-0. 160-senttinen ori oli kuitenkin hyvin iloinen yksilö, ja se tykkäsi muiden hevosten seurasta niin paljon, ettei se kestänyt hetkeäkään tyhjässä tilassa ilman muita hevosia.

 

Isänisänemä Ilvesniemen Iitu oli lempeä tamma, jolta löytyi tarvittaessa myös asennetta. Iitu oli rautiaankimo, 155cm korkuinen kaunotar, joka pisti parastaan aina uusien ihmisten lähettyvillä ja omien ihmistensä kanssa oli hyvin hapan ja surullisen oloinen. Tilanne mystisesti korjautui, kun Iitulla teetettiin sen ensimmäinen varsa, jonka jälkeen tamma oli hyvällä tuulella koko ajan. Iitulla oli paha hankosidevamma, jonka vuoksi sen ratsu-ura jäi todella lyhyeksi eikä se pahemmin kisannut koskaan, mutta siitä tuli todella hyvä ”kotiäiti” muutamalle kauniille suomenhevosvarsalle.

 

Isänemänisä Kappaleina oli mustanruunikko ja 162cm korkuinen hevonen, joka teki kaikkensa miellyttääkseen ihmisiä. Kaapo oli kutiseva tapaus, sillä oli melkein koko vuoden mittainen kesäihottuma, joka häiritsi hevosta aika paljon ja se ei pitänyt harjailusta paljoa. Kaapo oli kuitenkin reipas ja näyttävä hevonen, jolla oli joustavat ja hienot liikkeet. Kaapo menestyi kisaurallaan todella hyvin, se keräsi itselleen arvonimeä jos toista, vaikkei se ulkonäöllisesti kaunein hevonen ollutkaan.

​

Isänemänemä Kutitus oli ruunikko, 152cm, persoonallinen tamma, jolla oli paljon sanottavaa. Kutka oli iloinen mutta todella päättäväinen hevonen, jonka niskan päälle oli vaikea nousta. Tamma määräsi kaikkea ja oli porukkansa alfa, eikä mikään hevonenkaan uskaltanut käydä tammaa vastaan missään tilanteessa. Kutka oli ratsuna ihan samanlainen, hyvin herkkä ja kevyt, mutta todella ärsyttävä ja vaativa – tamma ei antanut mitään ilmaiseksi eikä se todellakaan antanut anteeksi ratsastajan virheitä. Jos ratsastaja teki jotain väärin, Kutkasta tuli kiukkuinen ja entistä vaikeampi, jonka jälkeen työskentely ei ollut mukavaa. Kutka oli kuitenkin hyvä hevonen, sillä se opetti monille että virheistä on pakko oppia tai Kutkan kanssa ei pärjännyt tallin pihaa pidemmälle. Tamma oli kisatilanteissa täysin samanlainen, vaikkakin se antoi pienten virheiden olla omassa rauhassaan.

​

Kikan emä Tähden-Lento oli punaruunikko, todellinen unelmien hevonen, kun se kauneudellaan suurin piirtein sokaisi kaikki. Tähti onneksi periytti kauniin ulkonäkönsä varsoilleen ja kaikki näyttivät suunnilleen emänsä kopioilta! Tähti oli reipas ja helppo ratsu, joka sopi kaikille tasosta riippumatta. Tähdellä oli kauniit, pehmeät liikkeet ja se toimi kaikissa lajeissa kuin kala vedessä. Tähti jätti jälkeensä 6 kaunista ruunikkoa varsaa, kun se kuoli ennen aikojaan pahaan hiekkaähkyyn.

​

Emänisä Liitoturma oli ihan yhtä upea rautias, suurehko ori, joka oli rakenteeltaan yllättävän siro ja niinpä siitä päätettiinkin saada kouluhevonen. Liikkeiltään se ei ollut paras, mutta siro hevonen sai jo varsana jalkansa hajalle, eikä nivelkulumien takia sitä viitsinyt esteille viedä. Ori jäi suurin piirtein tasolle helppo B, kun sen kanssa ei viitsinyt edes laukkatehtäviä aina suorittaa alusta loppuun. Viimeiset vuotensa Liitis vietti kotona maastohevosena, kun jalat eivät kestäneet muuta kuin räpiköimistä.

​

Emänemä Pyrstötähti oli temperamenttinen ja vahvaluonteinen tamma, joka leimautui ihmisiin herkästi. Se ei jännittänyt uusia ihmisiä, mutta näytti heille hapanta naamaa lähestyttäessä. Tämä lohikäärme hevosen muodossa oli kuitenkin reilu työskentelijä, eikä se koskaan ratsastajaansa huijannut. Tamma oli reipas, mutta pehmeä edestä ja helposti ratsastettava, vaikka energiaa oli välillä vähän liikaa. Piitun kanssa käytiin kisaamassa eniten kenttäpainotteisesti, sillä tamma oli hyvä lajiin katsomatta – se soveltui jopa kärryjen eteen. Piitu kuoli suhteellisen nuorena hiekkaähkyyn, josta sitä ei saatu toipumaan. Onneksi tamma jätti jälkeensä kolme upeaa varsaa, joista ei ihan samanlaisia hapannaamoja tullut.

​

Emänisänisä Laita Lentämään oli tummanrautias, 156cm korkuinen estepainotteinen hevonen, joka oli suhteellisen kova vastus kaikille kisakentillä. Laikku oli reipas, rehti ja rauhallinen hevonen, joka soveltui kaikkien kisattavaksi, vaikka sen kasvattaja ja omistaja kisasivatkin Laikulla kahdestaan. Ori oli yleisestikin hyvin kiva kaveri, eikä ollenkaan orimainen tammojenkaan seurassa. Vanhetessaan Laikusta tuli entistä rauhallisempi, mutta sen jalat valitettavasti petti nopeasti. Esteiden hyppääminen jouduttiin lopettamaan, mutta raudikko sai kuolla tyytyväisenä ja terveenä vanhuuteen, eikä sitä tarvinnut laittaa täyseläkkeelle koskaan.

 

Emänisänemä Pilotti oli 145-senttinen vaaleanruunikko pientamma, joka asui koko elämänsä kotieläinpihalla ja kuljetti lapsia pitkin lähialueita ponitalutuksen merkeissä. Pilli oli aina iloinen ja elämään tyytyväinen, eikä se turhaan koskaan pelleillyt mitään. Tammaa ei kukaan oikeastaan kunnolla ratsastanut, sillä tilan omistajat olivat sille liian isoja, joten Pillin päivittäinen liikkuminen tuli poniratsastuksesta ja tarhassa leikkimisestä. Tamma valitettavasti kuoli synnyttäessään kolmatta varsaansa, mutta varsa sentään jäi eloon. Pillin menehtyminen järkytti koko tilaa ja sen vuoksi kaksi varsoista jätettiin tilalle jatkamaan emänsä uraa – menestyksekkäästi.

​

Emänemänisä Valoilmiö oli punarautias ja suunnilleen 158cm korkuinen omistajansa ravurista ratsuksi -projektihevonen. Valle oli todella hyvä juoksija, mutta kasvattaja joutui myymään sen eteenpäin tilan loppuessa. Uusi omistaja ei ravureista oikein pitänyt ja siksi halusi Vallestaan hyvän ratsun – ja siinä hän myös onnistui. Valle oppi muutaman vuoden sisällä helpon C:n ja helpon B:n tehtäviä ja sillä pystyttiin jo viiden vuoden kuluttua hyppäämään rataa kunnolla. Vallella käytiin sen ratsuelämän lopussa muutaman kerran kisoissa, mutta hevosen oli helpompi höntsäillä vain kotona ja keskittyä ratsun tehtäviin. Vallen omistaja ei suostunut luopumaan hevosestaan missään välissä, vaikka rahakin kävi tiukalla, mutta hän sai pitää hevosensa tämän kuolemaan asti. Valle lopetettiin  30-vuotisena vanhuuden vaivojen vuoksi.

​

Emänemänemästa Ilmahehkusta ei ole paljon kirjoitettua tietoa. Kuuleman mukaan tamma oli 155-senttinen ja ruunikko, mutta sen enempää ei tamman ulkonäöstä tiedetä. Se oli kuulemma ihan perinteinen ratsusuomenhevonen, mitä nyt toimi kotona tätiratsastajan maastomopona ja välillä kentällä estehevosena. Ilmahehkun tarkkaa jälkeläismäärääkään ei tiedetä, kun tamman paperit katosivat johonkin vanhan omistajansa kuoltua.

Kilpailukalenteri

ERJ-sijoituksia yhteensä 45, joista voittoja 6

ERJ 110cm - 19 sijoitusta, joista 2 voittoa

​

11.04.17 Silverlode 110cm 5/30

13.04.17 Silverlode 110cm 2/30

16.04.17 Silverlode 110cm 4/30

16.04.17 Claridge Stud 110cm 2/30

16.04.17 Claridge Stud 110cm 3/30

20.04.17 Teilikorpi 110cm 6/40

22.04.17 Silverlode 110cm 1/30

23.04.17 Teilikorpi 110cm 5/40

24.04.17 Kettula 110cm 5/30

26.04.17 Silverlode 110cm 5/30

29.04.17 Teilikorpi 110cm 5/40

30.04.17 Silverlode 110cm 2/30

30.04.17 Silverlode 110cm 5/30

07.08.17 Prime Sporthorses 110cm 2/30

11.08.17 Mörkövaara 110cm 5/30

16.08.17 Mörkövaara 110cm 3/30

20.08.17 Mörkövaara 110cm 3/30

01.09.17 Chermia 110cm 1/30

08.09.17 Chermia 110cm 5/30

Näyttelytuloksia

 

26.04.17 Susiraja (pt. Kati) NJ irtoSERT 

14.05.17 Huvitutti (tuom. dookie) RCH, 40p

​

Varustekaappi

ERJ 100cm- 26 sijoitusta, joista 4 voittoa

​

11.04.17 Teilikorpi 100cm 6/40

01.08.17 Kärmeniemi 100cm 4/30

05.08.17 Kärmeniemi 100cm 4/30

07.08.17 Kärmeniemi 100cm 4/30

08.08.17 Kärmeniemi 100cm 3/30

10.08.17 Kärmeniemi 100cm 2/30

14.08.17 Raatteen Suomenhevoset 100cm 2/26

18.08.17 Raatteen Suomenhevoset 100cm 3/26

23.08.17 Ros Cirein 100cm 4/30

24.08.17 Ros Cirein 100cm 2/30

07.09.17 Kototalli 100cm 4/30

08.09.17 Kototalli 100cm 2/30

16.09.17 Kototalli 100cm 5/30

03.10.17 Erkinheimot 100cm 1/30

04.10.17 Erkinheimot 100cm 3/30

09.10.17 Erkinheimot 100cm 3/30

13.10.17 Erkinheimot 100cm 3/30

14.10.17 Erkinheimot 100cm 4/30

15.10.17 Erkinheimot 100cm 4/30

20.10.17 Erkinheimot 100cm 4/30

23.10.17 Erkinheimot 100cm 1/30

24.10.17 Erkinheimot 100cm 1/30

25.10.17 Erkinheimot 100cm 1/30

26.10.17 Erkinheimot 100cm 2/30

27.10.17 Erkinheimot 100cm 2/30

29.10.17 Erkinheimot 100cm 3/30

Tässä näkyy vain osa Kikan varusteista. Näiden lisäksi tammalla on yleissatula ja -huopa ja englantilaiset suitset.

- Kikan loimet on järjestyksessä alhaalta ylös: toppaloimi, villaloimi, sadeloimi.

- Tamma tarvitsee suojat aina kaikkiin jalkoihinsa.

- Sileällä ja maastossa ja kotona estetreeneissä käytetää mielellään yleisvarusteita ja kisoissa/valmennuksissa edustusvarusteita, jotka näkyvät kuvassa. 

- Riimu päässä niin tarhassa kuin tallissakin, hoito mieluiten vapaana karsinassa.

Valmennukset

Estevalmennus 11.3. kotitallilla, valmentajana Cery. 201 sanaa

 

Kikan lämmittely oli jo käynnissä kun saavuin valmentamaan ratsukkoa heidän kotimaneesilleen. Aurinko lämmitti maneesin ovella, johon edes pieni tuulenvire ei osunut. Maneesissa oli ihanan raikasta ja viileää, ja ilmassa tuoksui turve, hiekka ja hevonen. Kikka ravasi peräänannossa hieman tipittävin askelin ja selkeästi odotti jotain muutakin tapahtuvaksi. Kehotin ratsastajaa pyytämään Kikkaa reipaasti etenepäin isolle askeleelle. Takajalan täytyi ylittää etujalan kavionjälki. Tamma piristyi aina pätkittäin, mutta kun ratsastaja sitkeästi antoi pohjetta, alkoi sopiva rytmi raviin löytyä. Ympyröiden ja siirtymisien lomassa aloin kantamaan puomeja ja tolppeja paikoilleen. Tarkoitus oli ratsastaa kummallakin pääty-ympyrällä pienen ristikon yli. Pääty-ympyrät mentiin laukassa ja pitkät sivut reippaassa, lisätyssä ravissa. Kikka kuumeni silminnähden ja pitkille sivuille täytyi ottaa mukaan myös muutama ympyrä, jotta hevonen pysyi ratsastajan hanskassa. Kikka ennakoi varsinkin laukannostoa ja suorastaan hyökkäsi ristikolle.

​

Energia ei silti ollut pahasta, kunhan ratsastaja hallitsi hevosensa. Laukassa oli hyvä ja reipas tempo ja hypyt olivat tasaisia. Nostin ristikot pystyesteiksi ja sehän passasi Kikalle! Muutaman kerran lähestymiset olivat aivan liian vauhdikkaita ja sitä myöten hyppy huolimaton ja puomi tippui. Kehotin ratsastajaa tekemään laukassa muutaman pääty-ympyrän ennen estettä, jolloin voi varmistaa hevosen olevan varmasti hänen allaan ja avuillaan. Pikkuhiljaa pahin energia tammasta oli purettu ja se odotti ratsastajan avut loppuun asti eikä enää ennakoinut.

Päiväkirja

Metsälenkki 23.4., kirjoittajana Anssi (omistaja). 405 sanaa

 

Päätettiin Kikan kanssa yhteismielin lähteä moikkaamaan metsäneläimiä, jotka karttavat meidän hirvitammaa kuin ruttoa. En jaksanut edes satulaa heittää selkään – hoidin tamman kuntoon pikaisesti, heitin suitset päähän ja nappasin itselleni kypärän ja niinpä päästiin lähtemään. Huikkasin vielä Helkalle, että lähdemme metsään ja hän katsoi minua epäilevästi, kun jätin luisevasta selästä satulan pois, enkä edes huopaa jaksanut laittaa. Naureskellen pyysin tamman pihasta ulos ja häntäänsä huiskutellen se löntysteli hiekkatietä eteenpäin. Kikka ei sellainen hevonen ole, jonka antaa kävellä koko matkan pitkin ohjin, kuten vaikka Nelli-tamma, joten jouduin keräämään ohjat heti alkuun. Alkumatka sujui todella hyvin, muutamat autot eivät Kikkaa haitanneet, koska Vareputaan mummot muistivat hidastaa ja heilutella meille, mutta voi luoja niitä mopoilijoita. Muutama päräytti suoraan ohitsemme ja Kikka meinasi keulia samaa vauhtia kuin mopot – pelkästä kaasusta. Huusin heidän peräänsä muutaman kovan sanan ja pojat pyysivät anteeksi kättä heilauttamalla. Annoin asian olla ja pakotin ruunikon tamman metsän keskelle.

 

Ajattelin, että metsässä saisimme olla rauhassa, mutta kas kummaa – muutama koiranulkoiluttaja tuli vastaan. Ihmisiähän Kikka ei pahemmin kaihda, mutta kun jo tallikoira Silli saa tamman sekaisin, jouduin pyytämään taluttajia ottamaan koiransa kiinni. Kikka kuopi maata vauhkona ja toinen ulkoiluttajista sanoi, että hevosia pitäisi kouluttaa paremmin. Tämän miehen vaimo kumminkin kehui tammaa ja pyysi lupaa silittää, jonka pystyin antamaan. Kikka painoi korvat niskaansa, muttei tehnyt mitään pahaa. Naisen kanssa käytiin keskustelu suomenhevosista ja hän kertoi ikävöivänsä ratsastamista, joten annoin hänelle ohjeet Vareputaan ratsastuskoululle ja Helkan puhelinnumeron ja puolikkaan lupauksen siitä, että kyllä meidän hevosia voisi tulla välillä ratsastamaan – enpä uskonut Helkan haittaavan. Nainen kiitti ja kaksikko lähti poispäin ja minä ja Kikka kiersimme vielä Variksen ratsastuskoulun raviradalle.

 

Radalla annoin Kikalle astetta pidempää ohjaa ja pyysin siltä ravia. Tamma ravasi alkuun todella siististi, kuten metsässäkin, mutta pyytäessäni laukkaa all hell broke loose. Kikka heitti ilmoille muutaman järkyttävän kokoisen pukin ja löysinkin itseni maasta. Kikka jatkoi pukittelua vähän matkan päähän, mutta onneksi kuulin sen pysähtyvän. Kun sain itseni koottua, näin tamman jääneen maistelemaan kevään ensimmäisiä ruohoja. En päässyt maasta enää tamman selkään, joten tein ohjista makeshift-juoksutusliinan ja lähdimme tamman kanssa juoksemaan. Sain venyttää askeltani kunnolla, että tamma jaksoi edes ravata vierelläni ja sitten yritin innostaa tammaa ottamaan vähän laukkaa. Niin ei kuitenkaan käynyt, joten lähdimme suosiolla kävelemään kotiinpäin.

 

Tallilla hoidin tamman vain pikaisesti tarhakuntoon, mutta juuri ennen kuin olin heittämässä sille loimea, Assi tuli ja keskeytti minut ja pyysi viemään tamman karsinaan, hän pitäisi sen kanssa pienen kurinpalautuksen kohtapuoliin. ”Tämä selvä,” totesin sisarelleni ja saatuani Kikan karsinaansa lähdin ulos metsästämään tarhoista Reiskaa.

​

Maastolenkki 04.10., kirjoittajana Joanna. 333 sanaa

​

Hirvieläimen oloinen ja näköinen tammanretale oli pikaisesti puettu niin moneen heijastinvarusteeseen, että nyt ei voinut hirveä ja meidän Kikkaa sekoittaa keskenään! Vaikka harvemmin lähden Kikan kanssa satulalla maastoon, on syyssäissä turvallisempaa lähteä syksyhullun tamman kanssa köpöttelemään metsäpoluille. Aino käveli puolivahingossa ohitsemme käytävällä, joutui hän pysähtymään ja nauramaan meille – vaikkakin oli meistä suhteellisen ylpeä. ”Paljon teillä noita heijastimia oikein on?” ”No, Kikalla heijastimet noissa ohjissa, jaloissa, hännässä ja toi loimi, mulla vaan näissä saappaissa ja sit tää liivi,” naurahdin vastaukseksi ja lähdimme Kikan kanssa ovesta ulos. Tamma oli urheasti suorittanut edellisviikon kisoissa, joten perjantainen maastolenkki oli kummallekin todellakin tarpeen. Noustuani selkään tunsin Kikan jännityksen ja väsymyksen samanaikaisesti, joten toivoin suhteellisen reipasta, mutta silti rentoa lenkkiä Vareputaan keskustaan. Juuri kun olimme lähdössä, kuului tallista huutoa. ”VENAA HETKI, IHA 2MIN!”. En ollut ensin tunnistaa ääntä, mutta odoteltuani hetken Assi saapui tallista suloisen vuonohevostamman kanssa. ”Jos ei haittaa, niin me lähetään mukaan!” Asia ei tietenkään minua haitannut, joten lähdimme nelistään hiekkatielle.

 

Hetken käveltyämme tammat olivat jo intopiukeina räjähtämässä laukkaan, joten päätimme ottaa hieman ravia. Kevensin Kikan mielettömässä ravissa mukana ja naureskelin tamman innokkuudelle- se ravisteli päätään jatkuvasti ja hörisi iloisesti oman ravinsa tahtiin. Minttu taas joutui kirimään meidän perässämme, sillä Kikka ei ainakaan turhaan itseään pidätellyt. Pian uskalsimmekin nostaa ravin laukkaan, jolloin jouduin ratsuani pidättelemään aika reippaasti. Aina Mintun yrittäessä kiriä ohi jouduin pidättämään Kikkaa kunnolla, koska muuten se olisi repinyt itsensä minulta irti. Laukkaa oli kuitenkin pakko jo lopetella, sillä lähestyimme Vareputaan keskustaan vievää tietä. Kävelimme tietä pitkin useamman kilometrin, kunnes saavuimme keskustaan. Tervehdimme useampaa ohikulkijaa, jotka halusivat jäädä ihastelemaan hevosiamme – enimmäkseen tietenkin Minttua. Lähdimme kuitenkin pian takaisinpäin, kun Kikalla meinasi keittää ihmisten seura yli useamman kerran.

 

Kotiin palatessamme emme uskaltaneet laukata kauheasti, mutta ravasimme senkin edestä. Kuitenkin kun Riekontorppaan oli noin kolme kilometriä vielä matkaa, pidätimme tammamme käyntiin ja kävelime loput matkasta. Pihassa Assi kääntyi vielä kentälle ottamaan Mintun kanssa laukkaa hieman kontrolloidummin, kun minä palautin Kikan sisälle ensimmäiselle työntekijälle, joka oli halukas ottamaan tamman hoitoonsa. Kiitin Ainoa tästä tilaisuudesta ja lupasin tarvittaessa tulla takaisin!

bottom of page