Hurmeenhurja

Virtuaalihevonen || kuvat © luvat on

ROTU: suomenhevonen

SUKUPUOLI: tamma

SÄKÄ: 163cm

VÄRI: tummanrautias

SYNTYNYT: 02. helmikuuta 2017, 8v

PAINOTUS: estepainotus

KOULUTUS: heA re 100cm

KASVATTAJA: Kiisken Kartano, evm

OMISTAJA: VRL-14510

REK.NO: VH17-018-0502

Saavutukset: First champion, SV-II, ERJ-III

Marja on palkittu Suomenhevosvarsojen arviointitilaisuudessa toukokuussa 2017 55.1 pisteellä (8, 10, 7 + 5.4, 6.7 + 0, 18) tarkoittaen arvonimeä SV-II

Marja pyörähti Esteratsastusjaoksen laatuarvostelussa elokuussa 2017 ja toi kotiin ERJ-III pistein 84 (7 + 40 + 18 + 4 + 15)!

Luonne

Hurmeenhurja, eli tuttavallisesti Marja, on nimestään huolimatta hyvin lempeä tamma, joka hurmaa kaikki ohikulkijat pelkällä olemuksellaan. Tummanrautias kaunotar on kyllä varsinainen katseenvangitsija, vaikkei se pahasti normaalista suomenhevosesta erotu. Jokin tammassa kumminkin vetää puoleensa kaikkia jotka sen vain sattuu huomaamaan! Marja on kyllä huomionsa ansainnut, sillä tämä näppärä neiti sopii jokaiselle kuin nenä päähän, ja harvemmin sen kanssa tulee riitaa haastettua. Marja on erityisen perso herkuille, joita se kerjää herkästi, mutta onneksemme tamma luovuttaa herkästi ja tyytyy pelkkiin rapsutuksiin.

Marjasta ei ole vaikea keksiä hyviä asioita, mutta vaikeampaa on meidän Marjaisesta keksiä huonoja puolia. Tamma on helppo jokaisessa tilanteessa, kuten hoitaessakin se sopisi vaikka nelivuotiaalle lapselle vapaana käytävällä, tallin ovet voisivat olla selällään ja muut hevoset jossain muualla, mutta Marja ei ota askeltakaan ilman lupaa. Tammasta on vuosien aikana tullut varsinainen teräshermo, eikä se säiky enää mitään, ja se on niin sanotusti pomminvarma. Marjan käsittely on sen koon vuoksi kumminkin hieman vaikea, sillä tamma on Riekontorpan suurimpia hevosia, ja tallin katto on sen verran matalalla, että Marjan on vaikea seistä pää korkealla. Tamma on hyvin äänekäs tapaus ja se tykkää jutella naapurikarsinan kavereiden kanssa. Marja harvemmin on hiljaa, ja siitä tulee pidemmän ajan kuluessa hyyyyvin rasittavaa. Marja on helppo varustettava, vaikka välillä sen täytyy vastustella kuolainta.  

Ratsuna Marjatta on vähän hidas lämpenemään, mutta pitkien verryttelyjen jälkeen tamma taipuu moneen. Vaikka Marjasta on enemmän esteille vauhdin vuoksi, toimii se koulupuolellakin oivallisesti. Tammaa joutuu ratsastamaan askel askeleelta alusta loppuun, jotta se ymmärtäisi varmasti mitä siltä pyydetään. Marjasta on todellakin moneksi, se osaa helpot koululiikkeet ulkomuistista ja se jopa näyttää niitä työstäessään hyvältä, mutta ei se aina jaksa loppuun asti keskittyä. Marjalla on tapana ruveta heiluttelemaan päätään kun kulkeminen muuttuu hyvin yksitoikkoiseksi, eikä sitä hevillä saa oikein lopettamaan.

Esteillä Marjaana toimii kuin unelma. Tamma piristyy jo puomeilla, ja sillä riittää hyppykapasiteetti korkealle. Tamma loikkii mieluusti vaikka tekniikka on vähän hakusessa, mutta oikein jämäkän ratsastajan kanssa tamma hyppää sieltä mistä pyydetään. Kieltely ei kuulu Marjan sanavarastoon ja se on välillä niin tyhmä, että se hyppää vaikka väärin päin miettimättä yhtään. Välillä sitä saa repiä voltille, kun tamma on hyppäämässä melkeinpä sivuttain ja ratsastajaa ei innosta jäädä raudikon tankkerin alle. Kisapaikoilla Marja on kahta reippaampi kuin kotona, mutta myös kahta äänekkäämpi.

Suku ja jälkeläiset

i. Palovana

evm

prt, 165cm

e. Verenmaku

evm

rt, 164cm

ii. Korvenkaataja

evm

trn, 159cm

ie. Koivulan Killeri

evm

m, 151cm

ee. Vieno-Vire
evm
rn, 161cm

ei. Verestävä

evm

trt, 162cm

iii. Sananjalkainen

iie. Joutavainen

iei. Koivulan Leino

iee. Viehätys

eii. K.R. Kivulias

eie. Soitellen Sotaan

eei. Suhteellisen Siro

eee. Sokerikas

Marjan isä Palovana oli superhurmaava punaraudikko, joka sopi kaikille käsittelijöille. Marja peri isänsä äänen, sillä tämä ori ei kyllä antanut itsensä jäädä huomaamattomaksi – jotain ääntä oli pakko pitää. Pasi oli pirtsakka tapaus, ratsastaessa sai pitää varansa ja jarrut näkyvillä, ettei ori lähtenyt viemään ihan 6-0. Pasi oli kisakenttien ehdoton ykkönen, se osasi koululiikkeitä vaativaan B:hen asti, ja esteitä se ylitti kunnialla reilua metriä. Ori periytti varsoilleen punaisen värin ja hyvän temperamentin, eikä yksikään sen varsoista geenillisesti hermoheikko ole.

Isänisä Korvenkaataja oli ylväs ruunikko hevonen, jolla oli tapana diivailla ja vaatia aina parasta. Kossu oli ehkä tallinsa vaikein hevonen, sillä oriille ei kelvannut mikä tahansa käsittely – harjaus vain pehmeimmillä harjoilla, satulan piti olla juuri sopivassa kohdassa ja satulavyö ei saanut olla liian kireällä, muuten ori pisti kaikessa vastaan. Kotikentillä se kulki jotenkuten hyvin, kisapaikalla se pisti ehdottomasti parastaan ja jätti koulukentillä muut kisaajat helposti kylmäksi. Esteillä Kossu ei jaksanut edes yrittää, eikä sille ”sitä oikeaa” ratsastajaakaan koskaan löytynyt, joten ori jäi koulupuolelle kisaamaan. Vaikka Kossu oli ihan hyväkäytöksinen ori, ei se voinut vastustaa tappeluja tammojen edessä – sitä ei voinut tarhata kenenkään muun kanssa, jos tammoja oli näkyvissä.

Isänemä Koivulan Killeri oli ravitaustainen tamma, joka jäi hankosidevamman jäljiltä vain unelmaksi. Kun jalka saatiin kuntoon, musta Kili pääsi ratsukoulutukseen jossa sen taidot todella huomattiin. Vaikka sen olisi vielä kärryillekin voinut laittaa, näytti tamma tykkäävän koulupuksutuksesta enemmän. Esteitä sillä ei ikinä oikein voinut hypätä ja jalasta pidettiin erityisen hyvää huolta, eikä tammaa se oikein haitannutkaan. Muutamat kisakaudet Kilin elämässä jäivät lyhyeksi sen jalan vuoksi, mutta hieno kisaheppa se todella oli! Kili käyttäytyi kisapaikoilla ihan yhtä siivosti kuin mitä kotonakin, eikä sen kanssa tarvinnut jännittää vieraillakaan paikoilla.

Isänisänisä Sananjalkainen oli tummanrautias 167cm korkea suomenhevonen, joka oli tarkoitus myydä heti syntymästä eteenpäin jalostukseen, mutta koska omistajat ihastuivat pienokaiseen ensimmäisellä sekunnilla, sai Saku jäädä kotiin asustelemaan. Oriista muotoiltiin ensin koulukenttien kuningas, mutta toisaalta Saku oli esteilläkin loistava kaveri. Kasvattajan suunnitelmissa oli ruunata hevonen, mutta sen liikkeet ja luonne saivat kasvattajan miettimään päätöstään, ja hän päättikin antaa Sakun astua muutaman tamman – onneksi, sillä ori periytti varsoilleen hyvät liikkeet ja hyvän työmoraalin, eikä varsat kisakentilläkään viimeisiksi koskaan jääneet.

Isänisänemä Joutavainen oli punaruunikko 156cm suomenhevostamma, josta oli todella moneksi! Tammasta näkyi hyviä kisahevosen piirteitä jo ensimmäisillä ratsastuskerroilla, kun tamma ei hermoillut ollenkaan ja se kesti jo silloin ratsastajan pienet virheet. Kasvaessaan Jossu rauhoittui itseasiassa entisestään ja jopa laiskistui, jolloin sitä piti todella aktivoida kotona ja kisapaikoilla, eikä sen kanssa kouluradoista tullut yhtään mitään, puhumattakaan esteistä. Jossu oli kumminkin niin lempeä ja sillä oli suomenhevoseksi hyvin näyttävät liikkeet, joten sillä teetetyt varsat menestyivät emäänsä paremmin tyyli- ja aikaluokissa.

Isänemänisä Koivulan Leino on rasittava, laiska ja ärsyttävä kulomusta 160cm suomenhevosori, jonka käsittelyyn vaadittiin paljon pokkaa ja huumorintajua. Lennu ei päästänyt ketään helpolla niin käsiteltäessä kuin ratsastaessakaan, ellei se etukäteen tiennyt, ettei käsittelijä todellakaan anna sen pelleillä. Omille tutuille ori oli hyvinkin miellyttävä, mutta tuntemattomia Lennu testasi ja vei täysin 6-0. Kisakentillä ori ei ollut koskaan supermenestyvä, sillä se oli hitaasti heräävä yksilö ja esteille sitä oli turha viedä ilman puolen tunnin verryttelyä. Lennu oli hauska tapaus joka tapauksessa, joten sen jalostamista ei mietitty kahdesti. Olihan se rakenteeltaan erinomainen ja se pärjäsi näyttelyissä melkein muita kotitallinsa hevosia paremmin.

Isänemänemä Viehätys oli erityisen kaunis ja siro vaaleanrautias, 150cm suomenhevonen, joka oli ehdottomasti omistajansa silmätikkuna kahden muun hevosen keskellä. Viiva asui kahden shetlanninponin kanssa, joten tamma oli ainoa, joka pääsi kisaamaan aktiivisesti ja edistymään elämässään, ja siitä tulikin yllättävän ”laadukas” hevonen. Tamma oli mahdottoman hyvä kisahevonen ja suoranainen rusettihai, eikä se kaihtanut uusia tilaisuuksia tai tapahtumia – Viivistä oli samalla mahtavaksi emäksi.

Marjan emä Verenmaku, kaunis raudikko, ei pitänyt ihmisiä oikein minkäänarvoisina. Tamma vaikutti kiltiltä ja helpolta, mutta oikeastaan se oli hyvin välinpitämätön ihmisiä kohtaan ja vaikeissa tilanteissa tammaa ei kiinnostanut ollenkaan kenen yli se jyräsi. Mari oli harvoin kiukkuinen eikä se vihainen ollut, mutta ei se mikään miellyttävä hevonen ollut. Tamma oli silti ihan kelpo ratsu, vaikka se yleensä saneli tehtävät ja tekemiset – ei sitä voinut kukaan komentaa. Mari loisti esteillä ja saattoi jopa joskus kuunnella ohjeitakin, koulupuolella se ei koskaan menestynyt välinpitämättömyytensä vuoksi. Kun Mari sai ensimmäisen varsansa, tamma pehmeni ihmisillekin enemmän ja loppujen lopuksi siihen uskalsi lapsetkin koskea pelkäämättä kiukkuisia korvienheilahduksia.

Emänisä Verestävä oli geenillisesti hieno hevonen, mutta luonteeltaan raudikko oli suorastaan hupsu. Se oli komea ja jykevä, mutta toisaalta hyvin ruunamainen ja helppo käsiteltävä, eikä ollenkaan missään tilanteessa orimainen. Veikko oli hilpeä hevonen, joka harvoin oli edes allapäin – yleensä vain kipeänä. Ratsuna se oli kevyt ja sulava, mutta ei sitä ollut helppo ratsastaa, sillä intoa riitti! Ilopukkeja lenteli milloin sattuu ja hevonen saattoi nousta pystyynkin jos kovin iloisella tuulella oli, eikä sitä sen vuoksi viitsinyt kisakentillekään viedä. Kotona se toimi oivallisesti ja periytti jälkeläisilleen ihan näyttävät liikkeet.

Emänemä Vieno-Vire oli ujo ja herkkä suomenhevostamma, joka arkoi uusia tapahtumia ja ihmisiä, vaikka se ei pakokauhuun koskaan sortunut. Vire oli simppeli hevonen, sille riitti päivittäinen hoito ja ruoka, eikä se kerännyt esim. ylimääräistä energiaa vapaapäivistään – kunhan se sai vain joka päivä jonkin verran huomiota. Ratsuna oli hyvin vaatimaton, ei osannut helpon B:n tehtäviä pidemmälle, eikä Vire oikein esteistä perustanut, yleensä vaan pelkäsi niitä. Ensimmäisten varsojensa jälkeen Vire reipastui ja viimeisinä elinvuosinaan uskalsi jopa höristä tuntemattomille ihmisille.

 

Emänisänisä K.R. Kivulias oli tummanruunikko 160cm suomenhevosori, joka oli hieman kumma tapaus. Ori oli joka päivä kuin eri persoona, eikä mihinkään voinut varautua Keijon kanssa. Ori pidettiin kotitallillaan vain siksi, että se oli näyttävä ja paras mahdollinen ratsu, eikä se jättänyt oikeastaan ketään kylmäksi. Kun siitä ensimmäiset varsat jalostettiin ja huomattiin, ettei arvaamaton luonne ollut periytyvä piirre, uskallettiin sen jalostamista jopa jatkaa, sillä varsoista tuli yksilöitä, joilla oli kaikilla todella kirkas tulevaisuus.

Emänisänemä Soitellen Sotaan oli nimensä ansainnut, sillä punarautias liinaharjainen 155cm tamma oli täysin peloton hevonen, jonka selkään uskalsi istuttaa kenet tahansa. Sointu oli helppo ja kaunis hevonen, ja niin sanotusti täysin pomminvarma kaveri. Se ei säikkynyt juuri mitään ja kylmäpäisesti hyppäsi pelottavienkin esteiden yli epäröimättä! Sointu oli mitä parhain kisakaveri, vaikkei tamma kovin hyvin koskaan pärjännytkään. Se hätiköi helposti askeleidensa kanssa ja vaati ratsastajaltaan paljon, jotta ratsastuksesta tulisi yhtään mitään. Sointu oli silti kotitallillaan melkein kaikkein suosikki ja sen liikutusvuoroista suunnilleen tapeltiin.

Emänemänisä Suhteellisen Siro oli vaaleanruunikko 158cm korkuinen suomenhevosori, jolla oli persoonaa vaikka muille jakaa. Sirre oli vain kokeneiden käsiteltävissä, sillä ori saattoi innostuessaan pomppia ja loikkia ja hyppiä jopa pystyyn, eikä sitä voinut oikein riuhtoa alas, sillä siitä ori innostui vaan enemmän. Sirrellä oli tapana esittää hurjaa muiden hevosten edessä, mutta esimerkiksi yksin tallissa ollessaan se oli hiljainen ja mieluisa kaveri. Ratsuna se ei ollut näyttävin tai edes rennoin, mutta se pärjäsi kisoissa ihan tarpeeksi hyvin.

Emänemänemä Sokerikas oli hiljainen punarautias 150cm tamma, joka oli miellyttävä ja helppo hevonen. Sokru asui alun perin ratsastuskoulussa, josta se myytiin tamman surustuessa eteenpäin yksityistallille, koska sitä alkoi stressaamaan suuri hevosporukka ja vaihteleva ihmismäärä. Tamma hermostui muutonkin jälkeen ratsastaessa herkästi, joten varsinaista kisakonkaria siitä ei koskaan saatu. Sokrulla teetettiin muutama varsa elämänsä aikana, koska se oli silti hieno tamma, ja sen varsoista tuli ihan yhtä hyviä kuin tammasta itsestään.

Kilpailukalenteri

ERJ - 47 sijoitusta, joista 9 voittoa

01.03.17 Verner             100cm 5/30
03.03.17
Hengenvaara 100cm 2/50
03.03.17
Verner            100cm 5/30
08.03.17
Verner            100cm 3/30
09.03.17
Hengenvaara 100cm 4/50
09.03.17
Moondance 100cm 1/30
09.03.17
Moondance 100cm 1/30
10.03.17
Moondance  100cm 5/30
11.03.17
Moondance   100cm 2/30
12.03.17
Ventos           100cm 5/30
12.03.17
Moondance   100cm 2/30
13.03.17
Vähäpelto      100cm 4/40
13.03.17
Moondance   100cm 1/30
13.03.17
Moondance   100cm 5/30
13.03.17
Verner            100cm 5/30
14.03.17
Hengenvaara 100cm 3/50
14.03.17
Verner            100cm 4/30
15.03.17
Ventos            100cm 3/30
16.03.17
Ventos            100cm 5/30
16.03.17
Hukkapuro     100cm 1/30
16.03.17
Verner            100cm 5/30
17.03.17
Vähäpelto       100cm 1/40
18.03.17
Verner             100cm 1/30
19.03.17
Hengenvaara  100cm 1/50
19.03.17
Vähäpelto       100cm 1/40
19.03.17
Ventos             100cm 2/30
20.03.17
Hengenvaara 100cm 4/50
20.03.17
Vähäpelto      100cm 5/40
21.03.17
Mörkövaara     100cm 2/30
23.03.17
Mörkövaara    100cm 5/30
26.03.17
Mörkövaara    100cm 5/30
27.03.17
Hengenvaara  100cm 5/50
27.03.17
Hengenvaara  100cm 1/50
30.03.17
Mörkövaara    100cm 5/30
02.04.17
Savage            100cm 3/30
02.04.17
Savage            100cm 3/30
02.04.17
Hukkapuro     100cm 5/30
02.04.17
Hukkapuro     100cm 5/30
03.04.17
Savage            100cm 2/30
03.04.17
Hukkapuro     100cm 2/30
04.04.17
Savage            100cm 2/30
04.04.17
Hukkapuro     100cm 2/30
05.04.17
Hukkapuro     100cm 4/30
07.04.17
Hukkapuro     100cm 3/30
08.04.17
Savage            100cm 5/30
08.04.17
Hukkapuro     100cm 2/30
11.04.17
Teilikorpi            100cm 5/40

RHLA:n lisätilaisuudessa 10.3. Marja palkittiin First Champion-palkinnolla, prosentein 73,333%. Onnea Marjaana!

Varustekaappi

- Kikan loimet on järjestyksessä alhaalta ylös: villaloimi, toppaloimi, sadeloimi.

- Tamma tarvitsee suojat aina kaikkiin jalkoihinsa.

- Sileällä, maastossa ja kotona estetreeneissä käytetää mielellään yleisvarusteita ja kisoissa/valmennuksissa edustusvarusteita, jotka näkyvät kuvassa. 

- Ei riimua tarhaan taikka karsinaan

Tässä näkyy vain Marjan edustusvarusteet + hoitotavarat. Tämän lisäksi Marjalta löytyy yleissatula + -huopa ja englantilaiset suitset. 

Valmennukset

Estevalmennus kotitallilla 5.7., valmentajana Jemina Karlen (omistaja). 204 sanaa

Marja ja Aino verkkailivat reippaasti kentällä samalla kun kasasin kaksikolle mahdollisimman vaativaa rataa. Tarkoituksena olisi saada Marja letkeäksi ja hyppäämään voimalla, eikä niinkään vauhdikkaasti, kun kuulemma se tuppaa olemaan tammalla suuri ongelma. Kun Aino sai hevosen kanssa käveltyäkin hetken, maltoimme ottaa ensimmäiset hypyt maltillisemmalla korkeudella. Marja oli reippaalla tuulella ja se hyppäsi hyvin, mutta Aino oli kuulemma pitänyt pienen hyppytauon ja sen näki naisen istunnasta. Yritimme korjata pahimmat virheet näin alkuun. Naisella taisi muutenkin olla hieman hajamielinen päivä, sillä keskittyessään istuntaansa Aino unohti ratsastaa Marjaa reilummin eteen, ja tamma meinasi jopa kieltää kolmannelle esteelle. Asia saatiin kuitenkin korjattua suhteellisen nopeasti ja näinpä ratsukko pääsi ylittämään esteitä kunnolla! Rata tuli toistaa muutamaan otteeseen kumpaankin suuntaan, mutta nähtävästi vasen kierros oli tammalle huomattavasti helpompi. Muutaman toiston jälkeen Marja sai kävellä ja levätä hetken, mikä selvästi kuitenkin piristi niin ratsastajan kuin hevosenkin mieltä ja seuraavat hypyt sujuivatkin noin kolme kertaa paremmin kuin edelliset. Kehotin kaksikkoa hyppäämään radan vielä muutaman kerran läpi kumpaankin suuntaan, vaikka eipä Marja ollut mitenkään huonossa vedossa muutenkaan. Pian kaksikossa ei ollut edes mitään sen suurempaa korjattavaa, joten saatoimme ruveta lopettelemaan. Marja oli kuitenkin niin hyvällä tuulella, ettei se olisi halunnut vielä päättää valmennusta. Jäin vielä huvin vuoksi katsomaan kaksikon loppuverryttelyjä, sillä olihan raudikko tamma todellisen kaunis.

Päiväkirja

Mamma on omituisena 31.3., kirjoittajana omistaja. 411 sanaa

 

Marja oli tänään suurin piirtein hullulla tuulella, koska yleensä meidän harmooninen raudikko antaa kaikkien käsitellä sitä vaikka traktorin kauhalla, mutta tänään jokin oli pielessä. Normaaliin tapaansa se kiljui kurkku suorana, kun Assi laittoi sitä kuntoon pihalla puolestani ja pian saikin kuulla jotain niin epätavallista. Assi huusi tamman nimeä vihaisesti ja pian hän huusikin jo apua. Tummanrautias tamma oli repäissyt itsensä irti hoitopuomista ja viiletti jo pitkin tallin pihaa tuli hännän alla. Se hirnui äänekkäästi eikä todellakaan antanut kiini, vaikka jahtasimme sitä Assin ja Anssin kanssa porkkanoita kädet täynnä. Tamma teki äkkipysähdyksen kaksosten eteen ja yritti näykkäistä Anssia, jonka johdosta kaikki jäätyivät paikalleen eikä kukaan liikkunut. Kun yleensä kiltti hevonen yrittää purra, mikään ei ole maailmassa hyvin.

Aikamme tammaa jahdattuamme se antoi kuitenkin kiinni – tai no, sain otettua otteen sen riimusta ja raahasin sen karsinaansa. Tamma oli ihan hämäränä, se pyöri ympyrää ja yritti muutaman kerran nousta pystyynkin. Naapurikarsinassa oleskeleva Linda katsoi emäänsä hyvin hämmentyneenä ja lähti itsekin pelleilyyn mukaan. ”Jo nyt on perkele!” Kristian huusi tallissa, jonka myötä tammat rauhoittuivat, ainakin hetkeksi. ”Mitä tää nyt oikeesti on?” mietimme kaikki ääneen. Otin Marjan hoidon käsiini ja kokeilin pikaisesti olisiko sillä ollut selkä kipeänä, mutta ei. ”Joo, tuokaa mulle nyt sen varusteet nopiasti”, komensin.

Selkäännousu oli haastavaa, kun raudikko ei millään pysynyt paikallaan. Suorastaan loikkasin sen selkään ja tamma lähti heti ripeään raviin. ”Hei saakeli, lopeta toi tollanen,” ärähdin ja pysäytin tamman suoraan aitaa päin. Marja puhkui innokkaasti säätäessäni kaikkea kuntoon ja pudistin päätäni. Kevättä rinnassa. Alkukäynteihin ei Marjan mielestä ollut nyt hetkeäkään aikaa, vaan tamman oli pakko yrittää nostaa ravia joka askeleella. Pidin sen kuitenkin käsissäni ja kun olin saanut siltä kaksi täyttä kierrosta pelkkää käyntiä (johon meni muuten tasan 20 minuuttia), pyysin siltä ravia ja niin sitä mentiin. Tamma venytti askeltaan hienosti ja olisihan se ollut hyvä juttu, jos olisin halunnut jotain täysin muuta kuin rauhallista ravia.

Tänään oli muutenkin omituinen päivä, kun löysinkin itseni yhtäkkiä ensimmäistä kertaa maasta Marjan selästä. Kentän reunalle kerääntyneet tallityöntekijät kaikki älähtivät yhteen ääneen ja Marja seisoi ryhdikkäästi vieressäni tuijottaen metsänreunan yli peltoalueelle – ja sillä samalla sekunnilla koko porukka ymmärsi. Naapuritallin peltoja lanattiin ja Marjan perivihollinen lanauskone oli palannut maalle. Tamma oli ihan tohkeissaan eikä enää suostunut kulkemaan vasenta sivua lainkaan, joten ratsastin sen vain pikaisesti laukassa ja ravissa loppuun, jonka jälkeen päästin sen yksin tarhaan riehumaan lanauskoneen johdosta. Koko loppuillan se pukitteli ja juoksi ympäri tarhaansa heinää suussa, kun paikalleen ei voinut pysähtyä syömään. On se hevosen elämä vaikeaa, kun hirmuisia koneita löytyy joka paikasta.

© 2017, Aino H. 

Hevosten varusteet © Equestrian Pro
Taustakuva © martijndevalk.nl

Virtuaalitalli.

YHTEYS

This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now